<3

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä on kyllä niin ihanaa. Oon jo miettinyt sitä, kun täältä joskus pitää palata takaisin kotiin. Täällä ei ole tarvinnut asumisesta maksaa mitään, eikä myöskään ruoasta. Olen toki maksanut oman osuuteni kodista Suomessa. Täällä ei oikein ole mitään mihin käyttäisi rahaa. Läheisessä Liivan kylässä on yksi kauppa ja pari lounaspaikkaa, eipä kauheasti muuta. Kuressaareen on sen verran pitkä matka, ettei sinne ole tullut lähdettyä sen yhden kerran jälkeen. Eikä minulla tosiaan ole ollut vapaapäiviäkään, että olisin voinut lähteä kauemmas. Kysyin paikalliselta Riiniltä, että onko hänellä suositella jotain kampaajaa ja tänään soitin ja huomenna pääsen kampaajan tuoliin. Ajatuksena olisi vain leikata polkkatukka, mutta mieli tekisi laittaa raitoja. Mutta nyt on vain varattu aika leikkaukseen.

Viime päivinä on tullut myös vähän ehkä kotia ikävä. Nyt kun syksy alkaa saapua, niin toivoisin, että olisin kotona ja saisi laittaa kodissa kynttilöitä palamaan ja nautiskella sohvan kulmassa. Mutta onneksi siihen hetkeen ei ole ihan hirveästi aikaa, sillä kolmen viikon kuluttua olen kotona. Muuten voisin viettää täällä aikaani vaikka kuinka pitkään. Miten se muuten onkin aina syksyisin, kun minut valtaa muuttokuume? Haluaisin muuttaa pienempään asuntoon (that’s weird!). Siellä saisi olla intiimimmin, olisi mukava sisustaa kotia. Muuten olen kyllä tyytyväinen. Mutta minut tuntien, olen aikamoinen tuuliviiri, joka voi vaihtaa omaa mielipidettään jo jopa kesken lauseen. 😀

Oon myös paljon miettinyt ikää. Jossain vaiheessa ajattelin, että tässä alkaa tulla kiire, eihän sitä ihminen voi kolmikymppisenä enää opiskella. Pitäisi tietää jo kauhean aikaisin mitä sitä haluaa tehdä elämässä. Enhän minä tiedä välttämättä vieläkään 😀 Tiedän vain, että ravintola-ala on minun juttuni. Mutta onko se keittiössä vai salissa? Olen nauttinut molemmista. Mutta on ihana lukea blogeista, että joku on lukenut itsensä melkein valmiiksi lakimieheksi ja sitten haluaakin lähteä opiskelemaan sisustamista kolmekymppisenä. Olen kriiseillyt jo nelikymppisiä, kun kolmekymppisiinkin on vielä kaksi vuotta aikaa. Suotta sitä ajattelee kauheasti ikää, parempi olisi vain keskittyä tähän hetkeen ja omaan elämään. Itse olen syyllistynyt vertailemaan omaa elämääni läheisteni elämään, mutta miksi ihmeessä? Minun elämässäni on paljon hyvää myös, vaikkei ole omistusasuntoa tai uutta autoa. Olen saanut mahdollisuuden opiskella alaa, josta pidän. Olen uskaltanut hypätä pois vakituisesta työpaikasta. Saan hyödynnettyä myös aikaisempaa kokemusta näissä opiskeluissani. Vaikka joskus ajattelen, että kahdeksan vuoden kaupan tätinä olo on ollut turhaa. Mutta mikään ei ole turhaa, eikä omaa menneisyyttä kannata hävetä. Kaikki opettaa. Ja joskus voi pienestäkin asiasta olla hyötyä tulevaisuudessa.

Toinen asia mihin olen syyllistynyt, on mielestäni vielä pahempi kuin elämäni vertaileminen muiden elämiin. Nimittäin toisten miellyttäminen. Mietin tosi useasti, että en voi tehdä tätä, koska henkilö X ei välttämättä pidä siitä. Tai mitäköhän henkilö Ö miettii, jos teen näin. Usein näin mietittyäni, olen päätynyt olemaan tekemättä asioita. Ja se kaduttaa. Yritän päästä tällaisesta ajattelusta pois, koska tuskin kukaan miettii, että mitäköhän Saara miettii jos nyt teen näin?! 😀

Tästä reissusta olen kyllä niin iloinen, että uskalsin lähteä, en oikeastaan kuunnellut kenenkään mielipiteitä, koska tiesin, että tätä minä haluan tehdä. Tämän minä haluan kokea. Enkä päivääkään ole katunut. Olen tietenkin iloinen ja onnellinen, että Jarkko antoi oman hyväksyntänsä kun kysyin saanko lähteä. Ja aivan varmasti antaisin Jarkollekin hyväksyntäni, jos hän haluaisi lähteä johonkin pidemmäksi aikaa. Mielestäni se kuuluu hyvään parisuhteeseen, antaa toiselle mahdollisuuden mennä, jos mahdollisuus suodaan.

Täällä on ollut kyllä aivan mahtava ympäristö oppia ja tehdä, syventää opintoja. Kolmisen viikkoa jäljellä, aika menee kyllä niin älyttömän nopeasti. Tämä kesä on muutenkin ollut tulevan urani kannalta aivan älytön. Keväällä ei ollut vielä tietoa alan työpaikoista ja sitten sainkin työpaikan Suomen viidenneksitoista parhaasta ravintolasta, ihan huikeat opit sain sieltä. Sitten sieltä suoraan tänne Viroon oppimaan hollantilaiselta kokki-Albertilta sekä Sikke Sumarilta että hänen mieheltään Tonylta. Paras kesä siis so far, I could not be happier.

Ainoastaan mikä ahdistaa täällä on se, että mun englannin kielen taito on niin ruosteessa kuin olla ja voi. Tai sitten vain jännitän puhua englantia (jännitän kyllä puhua suomeakin), ja pelkään että menen sanoissani sekaisin, ja sitten kun mietin sitä sekoamista, niin varmasti sekoan. 😀 Myöskin oma viinintuntemus on aivan surkea, sitä täytyy opetella. Täällä sitä oppii ainakin. Jokaisesta asiasta kannattaa löytää jotain positiivista. Siihen ainakin yritän pyrkiä, ajatella jokaisesta asiasta hyviä puolia ennemmin kuin niitä negatiivisiä. 🙂

NAMINAMASTE

Täällä ollaan! Ollaan oltu jo 4 päivää! Tulin tänne lauantaina viiden jälkeen alkuillasta, ja heti lähdin hommiin. Täällä kaksi kuukautta ollut Elina opetti minut kolmessa päivässä talon tavoille ja tänään hän lähtee pois. Joten tänään on varsinainen ”tulikoe”, kun hoidan illallisen yksin.

41998E35-640E-4DAB-96F6-3F708BB7213F

Täällä on ihanaa. Laivamatkalla Helsingistä Tallinnaan vain seisoin laivan kannella ja hymyilin. Tietysti jännitti ihan sairaasti lähteä tänne, mutta olin kuitenkin itsestäni ylpeä kun uskalsin lähteä. Automatkalla vähän jännitti lähinnä virolaiset autoilijat. 😀 Oikea työhön kohdistuva jännitys iski Namasten portilla kun tajusin että täällä ollaan. Millaisia ihmisiä täällä työskentelee ym. Erityisesti Albert-kokki jännitti, koska hän puhuu englantia. Ja minä olen erittäin arka juttelemaan vierailla kielillä, mutta täytyy sanoa että hän on kyllä ihan huippu. Hän ei välitä, että kielioppi olisi kunnossa. Pääasia että puhuu. Nyt alkuun, kun Elinan kanssa tehtiin työvuorot yhdessä, minulla oli mahdollisuus enemmän työskennellä keittiön puolella ja olen oppinut niin paljon! Niin englannin kielistä ruokasanastoa kuin ruoanlaittoakin. Ja mikä parasta, nuo Namasten tarjoamat kokkaus workshopit, joita asiakkaat saavat ostaa. Niillä kun olen ollut, olen kuunnellut Albertin selostusta ja niillä vasta oppiikin.
Ainoa harmituksen aihe täällä on se, että Jarkko on Suomessa Onnin kanssa ja Onni tuntuu katsovan kuulemma kaikki autot, että koska se äiti tulee kotiin. Olisi hauskaa jakaa ja kokea tämä heidän kanssaan, mutta olemme soitelleet joka päivä ja laittaneet kuulumisia viesteilläkin. Tämä on kuitenkin ainutlaatuinen kokemus, eikä niin järin pitkä ajallisesti, joten kyllä me kaikki jaksetaan tämä seitsemän viikkoa.

IMG_1776
IMG_1759
So, all good here under Namaste’s apple trees, niin kuin Instagramiin kerroin jokunen päivä sitten.1f369474-c8bb-406d-9775-6b1171d6cb0a

Albert ja minä. Ihana ihminen 🙂
Palataan kuulumisiin vielä joku toinen päivä!