<3

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä on kyllä niin ihanaa. Oon jo miettinyt sitä, kun täältä joskus pitää palata takaisin kotiin. Täällä ei ole tarvinnut asumisesta maksaa mitään, eikä myöskään ruoasta. Olen toki maksanut oman osuuteni kodista Suomessa. Täällä ei oikein ole mitään mihin käyttäisi rahaa. Läheisessä Liivan kylässä on yksi kauppa ja pari lounaspaikkaa, eipä kauheasti muuta. Kuressaareen on sen verran pitkä matka, ettei sinne ole tullut lähdettyä sen yhden kerran jälkeen. Eikä minulla tosiaan ole ollut vapaapäiviäkään, että olisin voinut lähteä kauemmas. Kysyin paikalliselta Riiniltä, että onko hänellä suositella jotain kampaajaa ja tänään soitin ja huomenna pääsen kampaajan tuoliin. Ajatuksena olisi vain leikata polkkatukka, mutta mieli tekisi laittaa raitoja. Mutta nyt on vain varattu aika leikkaukseen.

Viime päivinä on tullut myös vähän ehkä kotia ikävä. Nyt kun syksy alkaa saapua, niin toivoisin, että olisin kotona ja saisi laittaa kodissa kynttilöitä palamaan ja nautiskella sohvan kulmassa. Mutta onneksi siihen hetkeen ei ole ihan hirveästi aikaa, sillä kolmen viikon kuluttua olen kotona. Muuten voisin viettää täällä aikaani vaikka kuinka pitkään. Miten se muuten onkin aina syksyisin, kun minut valtaa muuttokuume? Haluaisin muuttaa pienempään asuntoon (that’s weird!). Siellä saisi olla intiimimmin, olisi mukava sisustaa kotia. Muuten olen kyllä tyytyväinen. Mutta minut tuntien, olen aikamoinen tuuliviiri, joka voi vaihtaa omaa mielipidettään jo jopa kesken lauseen. 😀

Oon myös paljon miettinyt ikää. Jossain vaiheessa ajattelin, että tässä alkaa tulla kiire, eihän sitä ihminen voi kolmikymppisenä enää opiskella. Pitäisi tietää jo kauhean aikaisin mitä sitä haluaa tehdä elämässä. Enhän minä tiedä välttämättä vieläkään 😀 Tiedän vain, että ravintola-ala on minun juttuni. Mutta onko se keittiössä vai salissa? Olen nauttinut molemmista. Mutta on ihana lukea blogeista, että joku on lukenut itsensä melkein valmiiksi lakimieheksi ja sitten haluaakin lähteä opiskelemaan sisustamista kolmekymppisenä. Olen kriiseillyt jo nelikymppisiä, kun kolmekymppisiinkin on vielä kaksi vuotta aikaa. Suotta sitä ajattelee kauheasti ikää, parempi olisi vain keskittyä tähän hetkeen ja omaan elämään. Itse olen syyllistynyt vertailemaan omaa elämääni läheisteni elämään, mutta miksi ihmeessä? Minun elämässäni on paljon hyvää myös, vaikkei ole omistusasuntoa tai uutta autoa. Olen saanut mahdollisuuden opiskella alaa, josta pidän. Olen uskaltanut hypätä pois vakituisesta työpaikasta. Saan hyödynnettyä myös aikaisempaa kokemusta näissä opiskeluissani. Vaikka joskus ajattelen, että kahdeksan vuoden kaupan tätinä olo on ollut turhaa. Mutta mikään ei ole turhaa, eikä omaa menneisyyttä kannata hävetä. Kaikki opettaa. Ja joskus voi pienestäkin asiasta olla hyötyä tulevaisuudessa.

Toinen asia mihin olen syyllistynyt, on mielestäni vielä pahempi kuin elämäni vertaileminen muiden elämiin. Nimittäin toisten miellyttäminen. Mietin tosi useasti, että en voi tehdä tätä, koska henkilö X ei välttämättä pidä siitä. Tai mitäköhän henkilö Ö miettii, jos teen näin. Usein näin mietittyäni, olen päätynyt olemaan tekemättä asioita. Ja se kaduttaa. Yritän päästä tällaisesta ajattelusta pois, koska tuskin kukaan miettii, että mitäköhän Saara miettii jos nyt teen näin?! 😀

Tästä reissusta olen kyllä niin iloinen, että uskalsin lähteä, en oikeastaan kuunnellut kenenkään mielipiteitä, koska tiesin, että tätä minä haluan tehdä. Tämän minä haluan kokea. Enkä päivääkään ole katunut. Olen tietenkin iloinen ja onnellinen, että Jarkko antoi oman hyväksyntänsä kun kysyin saanko lähteä. Ja aivan varmasti antaisin Jarkollekin hyväksyntäni, jos hän haluaisi lähteä johonkin pidemmäksi aikaa. Mielestäni se kuuluu hyvään parisuhteeseen, antaa toiselle mahdollisuuden mennä, jos mahdollisuus suodaan.

Täällä on ollut kyllä aivan mahtava ympäristö oppia ja tehdä, syventää opintoja. Kolmisen viikkoa jäljellä, aika menee kyllä niin älyttömän nopeasti. Tämä kesä on muutenkin ollut tulevan urani kannalta aivan älytön. Keväällä ei ollut vielä tietoa alan työpaikoista ja sitten sainkin työpaikan Suomen viidenneksitoista parhaasta ravintolasta, ihan huikeat opit sain sieltä. Sitten sieltä suoraan tänne Viroon oppimaan hollantilaiselta kokki-Albertilta sekä Sikke Sumarilta että hänen mieheltään Tonylta. Paras kesä siis so far, I could not be happier.

Ainoastaan mikä ahdistaa täällä on se, että mun englannin kielen taito on niin ruosteessa kuin olla ja voi. Tai sitten vain jännitän puhua englantia (jännitän kyllä puhua suomeakin), ja pelkään että menen sanoissani sekaisin, ja sitten kun mietin sitä sekoamista, niin varmasti sekoan. 😀 Myöskin oma viinintuntemus on aivan surkea, sitä täytyy opetella. Täällä sitä oppii ainakin. Jokaisesta asiasta kannattaa löytää jotain positiivista. Siihen ainakin yritän pyrkiä, ajatella jokaisesta asiasta hyviä puolia ennemmin kuin niitä negatiivisiä. 🙂

UNELMAKARTTAKIRJA

Vuodet menee niin kovaa vauhtia, ettei tässä oikein pysy mukana! Ikää tulee ensi viikolla mittariin jo 27 ja ikäkriisi on kovasti tulossa päälle. Okei, on se jo ollutkin jo jonkun aikaa, nimittäin neljänkymmenen ikävuoden kriisi. Juttelimme jo viime syksynä Jarkon kanssa jonkun elokuvaillan jälkeen, iästä ja meidän iästämme. Sanoin Jarkolle naurahdellen, että hän täyttääkin neljäkymmentä jo 13 vuoden kuluttua. Hän nauroi mulle takaisin, että ei siihen oikeasti ole kuin 10,5 vuotta (silloin). Iski hirveä kriisi minulle, että se olenkin minä, jolla vain kolmetoista vuotta ikään 40. Sen jälkeen ei ole varmaan mennyt päivääkään, jolloin en olisi pohtinut ikääni ja sitä mitä minä olen tähän mennessä saavuttanut. Lopputuloksena on ollut, kaiken pohtimani lisäksi lisää harmaita hiuksia. Enhän minä ole saavuttanut ”mitään”. Ainoa koulutukseni on ylioppilastutkinto vuodelta 2009, melkein valmiit paperit ammattikorkeakoulusta, mutta valmistumisen eteen en ole tehnyt elettäkään. Olen jämähtänyt samaan halpakauppaan kassalle, johon menin vuonna 2011 opintojeni aikana. Paikkakuntaa olen toki vaihtanut.
Se siitä. Siinä kaikki mitä olen saavuttanut elämältä. Muilla ikätovereilla on jo omistusasunnot, he ovat naimisissa tai menossa, ja jollain jo lapsiakin. Mutta ei meillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onneksi minulla on ystäviä, jotka palauttavat minut maan pinnalle, sieltä syvimmistäkin syövereistä. He sanovat minulle, ettei voi tollaisiin asioihin jäädä kiinni. Eikä nuo edellämainitut oikeasti ole mitään kunnon kriteerejä jolla elämää pitäisi elää. Mutta näin olen ajatellut.

Minulla on työpaikka, josta saan palkkaa, ja jolla pärjään kuukaudesta toiseen. Minulla on aika helppo työpaikka, verrattuna siihen, että joku ottaa työnsä mukaan kotiin ja tekee niitä siellä ajatuksen tasolla ainakin. Minä voin jättää työn taakseni kun astun työpaikan ovesta ulos. Minulla on ihana koti, jossa tykkäämme asua. Meillä on täällä ihanat metsät, joissa juosta koiran kanssa. Minulla on ystäviä, joiden elämistä olen erittäin onnellinen, vaikka erilaisia elämiä elämmekin. Kaikki tekee niin kuin parhaaksi näkee. Ja olen onnellinen heidän puolestaan. Se on sitä oikeaa ystävyyttä. Minulla on mies, joka välittää minusta ja rakastaa minua. Meillä on mukava arki täällä omassa rauhassa, ja jopa joskus saamme viettää yhteisen vapaan viikonlopun. Meillä on koira, joka on ihana. Oikeasti meillä on kaikki hyvin. Huonomminkin voisi olla.
Me olemme pystyneet matkustamaan ja elämään vähän huoletontakin elämää. Minä oikeastaan nautin omasta elämästä tällaisena kuin se on tällä hetkellä. Minulla on usein aamupäivät vapaat, jolloin saan olla yksinäni kotona, voin tehdä niitä asioita joita haluan. Ei tarvitse kuunnella tai ajatella toista, mitä hän tekisi. Lähteä vähän myöhemmin koiran kanssa ulos ja nauttia hetken.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tulevaisuus on kuitenkin aika pimeä vielä. En tiedä mitä haluaisin tehdä työkseni tulevaisuudessa. Sen tiedän, että tulen tekemään koko työurani luultavasti kaupassa, jollen pian loikkaa sieltä pois. Tekemään jotain mistä nautin. Mutta mitä se on? Se on todennäköisesti jotain asiakaspainoitteista työtä, ja olenkin päättänyt syksyllä mennä kouluun. Vaikka se on hyppy turvallisesta arjesta tiukempaan opiskelijaelämään niin nyt on sen aika. Koska jos en nyt lähde, niin en lähde varmaan ikinä.

Ehkä joskus meilläkin on omistusasunto jossain. Lapsista en osaa sanoa mitään, tällä hetkellä haluamme elää vain itseksemme ja nauttia toistemme seurasta ja matkustella kahdestaan. Koiran saa kuitenkin hoitoon vähän helpommin kuin pienen lapsen.

Aloitin viime viikolla UNELMAKARTTAKIRJA– verkkokurssille, jossa kuuden viikon aikana pyritään selvittämään itselle omat unelmat ja haaveet. Katsotaan, saako tämä kurssi selvennettyä minulle mitä minä haluan. Ettei tarvitse sitten nelikymppisenä miettiä mihin tämä elämä on mennyt.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvituksena toimii minun lemppari chillaus -soittolista, jota kuuntelen kun haluan rentoutua ja päästä ajatuksista pois. Parasta tämä on kun on vapaata ja saa rauhassa chillailla ja syödä aamiaista pitkän kaavan mukaan. Lukemalla vanhoja lehtiä saaden sisustusvinkkejä tai reseptivinkkejä. Parasta.