<3

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä on kyllä niin ihanaa. Oon jo miettinyt sitä, kun täältä joskus pitää palata takaisin kotiin. Täällä ei ole tarvinnut asumisesta maksaa mitään, eikä myöskään ruoasta. Olen toki maksanut oman osuuteni kodista Suomessa. Täällä ei oikein ole mitään mihin käyttäisi rahaa. Läheisessä Liivan kylässä on yksi kauppa ja pari lounaspaikkaa, eipä kauheasti muuta. Kuressaareen on sen verran pitkä matka, ettei sinne ole tullut lähdettyä sen yhden kerran jälkeen. Eikä minulla tosiaan ole ollut vapaapäiviäkään, että olisin voinut lähteä kauemmas. Kysyin paikalliselta Riiniltä, että onko hänellä suositella jotain kampaajaa ja tänään soitin ja huomenna pääsen kampaajan tuoliin. Ajatuksena olisi vain leikata polkkatukka, mutta mieli tekisi laittaa raitoja. Mutta nyt on vain varattu aika leikkaukseen.

Viime päivinä on tullut myös vähän ehkä kotia ikävä. Nyt kun syksy alkaa saapua, niin toivoisin, että olisin kotona ja saisi laittaa kodissa kynttilöitä palamaan ja nautiskella sohvan kulmassa. Mutta onneksi siihen hetkeen ei ole ihan hirveästi aikaa, sillä kolmen viikon kuluttua olen kotona. Muuten voisin viettää täällä aikaani vaikka kuinka pitkään. Miten se muuten onkin aina syksyisin, kun minut valtaa muuttokuume? Haluaisin muuttaa pienempään asuntoon (that’s weird!). Siellä saisi olla intiimimmin, olisi mukava sisustaa kotia. Muuten olen kyllä tyytyväinen. Mutta minut tuntien, olen aikamoinen tuuliviiri, joka voi vaihtaa omaa mielipidettään jo jopa kesken lauseen. 😀

Oon myös paljon miettinyt ikää. Jossain vaiheessa ajattelin, että tässä alkaa tulla kiire, eihän sitä ihminen voi kolmikymppisenä enää opiskella. Pitäisi tietää jo kauhean aikaisin mitä sitä haluaa tehdä elämässä. Enhän minä tiedä välttämättä vieläkään 😀 Tiedän vain, että ravintola-ala on minun juttuni. Mutta onko se keittiössä vai salissa? Olen nauttinut molemmista. Mutta on ihana lukea blogeista, että joku on lukenut itsensä melkein valmiiksi lakimieheksi ja sitten haluaakin lähteä opiskelemaan sisustamista kolmekymppisenä. Olen kriiseillyt jo nelikymppisiä, kun kolmekymppisiinkin on vielä kaksi vuotta aikaa. Suotta sitä ajattelee kauheasti ikää, parempi olisi vain keskittyä tähän hetkeen ja omaan elämään. Itse olen syyllistynyt vertailemaan omaa elämääni läheisteni elämään, mutta miksi ihmeessä? Minun elämässäni on paljon hyvää myös, vaikkei ole omistusasuntoa tai uutta autoa. Olen saanut mahdollisuuden opiskella alaa, josta pidän. Olen uskaltanut hypätä pois vakituisesta työpaikasta. Saan hyödynnettyä myös aikaisempaa kokemusta näissä opiskeluissani. Vaikka joskus ajattelen, että kahdeksan vuoden kaupan tätinä olo on ollut turhaa. Mutta mikään ei ole turhaa, eikä omaa menneisyyttä kannata hävetä. Kaikki opettaa. Ja joskus voi pienestäkin asiasta olla hyötyä tulevaisuudessa.

Toinen asia mihin olen syyllistynyt, on mielestäni vielä pahempi kuin elämäni vertaileminen muiden elämiin. Nimittäin toisten miellyttäminen. Mietin tosi useasti, että en voi tehdä tätä, koska henkilö X ei välttämättä pidä siitä. Tai mitäköhän henkilö Ö miettii, jos teen näin. Usein näin mietittyäni, olen päätynyt olemaan tekemättä asioita. Ja se kaduttaa. Yritän päästä tällaisesta ajattelusta pois, koska tuskin kukaan miettii, että mitäköhän Saara miettii jos nyt teen näin?! 😀

Tästä reissusta olen kyllä niin iloinen, että uskalsin lähteä, en oikeastaan kuunnellut kenenkään mielipiteitä, koska tiesin, että tätä minä haluan tehdä. Tämän minä haluan kokea. Enkä päivääkään ole katunut. Olen tietenkin iloinen ja onnellinen, että Jarkko antoi oman hyväksyntänsä kun kysyin saanko lähteä. Ja aivan varmasti antaisin Jarkollekin hyväksyntäni, jos hän haluaisi lähteä johonkin pidemmäksi aikaa. Mielestäni se kuuluu hyvään parisuhteeseen, antaa toiselle mahdollisuuden mennä, jos mahdollisuus suodaan.

Täällä on ollut kyllä aivan mahtava ympäristö oppia ja tehdä, syventää opintoja. Kolmisen viikkoa jäljellä, aika menee kyllä niin älyttömän nopeasti. Tämä kesä on muutenkin ollut tulevan urani kannalta aivan älytön. Keväällä ei ollut vielä tietoa alan työpaikoista ja sitten sainkin työpaikan Suomen viidenneksitoista parhaasta ravintolasta, ihan huikeat opit sain sieltä. Sitten sieltä suoraan tänne Viroon oppimaan hollantilaiselta kokki-Albertilta sekä Sikke Sumarilta että hänen mieheltään Tonylta. Paras kesä siis so far, I could not be happier.

Ainoastaan mikä ahdistaa täällä on se, että mun englannin kielen taito on niin ruosteessa kuin olla ja voi. Tai sitten vain jännitän puhua englantia (jännitän kyllä puhua suomeakin), ja pelkään että menen sanoissani sekaisin, ja sitten kun mietin sitä sekoamista, niin varmasti sekoan. 😀 Myöskin oma viinintuntemus on aivan surkea, sitä täytyy opetella. Täällä sitä oppii ainakin. Jokaisesta asiasta kannattaa löytää jotain positiivista. Siihen ainakin yritän pyrkiä, ajatella jokaisesta asiasta hyviä puolia ennemmin kuin niitä negatiivisiä. 🙂

Sörven majakka

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sörven majakka. Sain yhtenä päivänä sumplittua työvuorot niin, että sain jo aamulla lähteä kohti Saaremaata ja tarkemmin Kuressaarta. Ajattelin ensin, että kiertelen Kuressaarta, mutta opettajani mainitsi Saaremaan eteläisimmässä kärjessä olevasta majakasta, joka olisi käymisen arvoinen paikka. Päätin ottaa siitä neuvosta vaarin ja ajaa hurauttaa ensin sinne, josta takastulomatkalla tekisin Kuressaari-kierroksen. Täältä NamiNamastesta on matkaa tuonne majakalle 125 kilometriä. Matka taittui mukavasti soitellessani koti-Suomeen ja puolen päivän aikoihin näin 52 metriä korkean majakan nousevan puiden takaa.

Tämä nykyinen Sörven majakka on valmistunut vuonna 1960. Samalla paikalla on ollut myös majakat vuosilta 1646 ja 1770. Ensimmäinen majakka vuodelta 1646 tehtiin puusta, ja syysmyrskyjen takia majakka ei kovin kauaa pystyssä ollut. Muutaman vuoden kuluttua majakka rakennettiin kivestä, suunnittelijana oli Heinrich Stegeling. Valtio otti majakan hallintaansa vuonna 1737. Vuonna 1770 majakka rakennettiin uudestaan, suorakulmaiseksi ja myöhemmin sitä myös korotettiin.

1900-luvulla majakka selvisi ensimmäisestä maailmansodasta, ainoastaan sen puiset katot ja portaat paloivat. Toisessa maailmansodassa vuonna 1944, neuvostojoukot ajoivat saksalaiset pois Saarenmaalta ja tällöin majakka tuhoutui. Vuosina 1949-1960 toimi kulmikas torni majakkana ja se purettiin tämän nykyisen majakan valmistuttua.

Minä en piittaa historiasta, mutta kauniit paikat ovat aina kiehtoneet. Jos täytyisi valita kierros majakalla tms. tai jossain museossa, valitsisin ehdottomasti majakan. Museoissa kierrän viisi minuuttia ja sen jälkeen olen valmis lähtemään pois, kun taas Jarkko voisi viettää museoissa tuntikausia. 😀 tälläkin kertaa nousin majakan huipulle, otin muutaman räpsyn ja kävelin sitten niemen kärkeen ottamaan majakasta kuvia. Olisin päässyt samalla lipulla vierailukeskukseen, mutta I’m not interested. Sain kuitenkin pari tuntia aikaa kulutettua tuolla, ja sitten päätin lähteä Kuressaarta kiertelemään.

Automatkalla iski kuitenkin hirveä nälkä ja väsy, joten kävin pikaisesti syömässä Retro Kohvikissa pastaa ja creme brüleetä. Paluumatkalla poikkesin pikaisesti vaatekaupassa ostamassa itselleni muutaman paidan ja ajelin siitä sitten kotiin. Tai Namasteeseen. Tämä on nyt minun kotini täällä.

Hieno paikka tuo majakka, joten täällä kannattaa käydä jos Saarenmaalle tulee.

Kaksi viikkoa

Olen ollut täällä nyt melkein kaksi viikkoa ja aika on mennyt kuin siivillä. Nautin edelleen työstäni, jopa niinkin paljon että haluan vapaa-ajallakin tehdä töitä. Vaikka minulla olisi iltavuoro, käyn aamupalan jälkeen kysymään jo Albertilta että tarviiko hän apua. Täällä on kovin vaikea keksiä vapaa-ajallaan tekemistä. 😀 uimassa voisi käydä, mutta olen sen verran seurallinen, että ne kerrat kun olen täällä uimassa käynyt olen käynyt Elinan kanssa. Elina nyt on jo takaisin Suomessa, joten uimisetkin on jäänyt minulta.

Alkaa vähän syksyn merkkejä olla ilmassa, puista tippuu lehdet ja mereltä käy tuulta enemmän. Päivät ovat (thank god) viilenneet, joten työskentely on ollut mukavampaa.

Meinasi koti-ikävä iskeä tällä viikolla, kun saimme vieraaksemme tänne Coco-nimisen cotonneidin. Hän oli niin ihana ❤

Olen parina iltana yrittänyt mennä kuvaamaan auringonlaskua Muhun ja Saaremaan väliselle sillalle, mutta toisena iltana tuli ihan hirveästi vettä ja eilen oli aurinko jo laskenut kun pääsin paikalle. Kattellaan, kyllä niitä iltoja vielä tulee kun saan niitä kuvia 🙂 viisi viikkoa täällä vielä 🙂

En ole myöskään käynyt Pädastessa, jossa haluan kyllä käydä. Kuresaarikin on vielä näkemättä 🙂

Yhtenä päivänä kävin Liivan keskuksessa ja vierailin kirkkomaalla, tämä kyseinen kirkko rakennettu 1200-luvulla.F3EDA81F-6B52-4622-9EA4-FA5BB97EC865

Pizzaa straight from the oven. 2C383F65-C8EE-4E15-A0AC-69A04291BC3D

Coco-neiti 😍B5AB84A1-9000-4F8F-B60E-7580AAED913E